Ruskaretki

Kauan olen haaveillut retkestä Pohjois-Suomeen ruska-aikaan. Tänä vuonna järjestelimme mahdollisuuden. En tiedä, oliko ajankohta sopiva. Oliko se mennyt vai tulossa.

Syyskuun jälkipuolisko oli juuri alkanut. Kotona Tapanilassa ei näkynyt ruskan merkkejä, mutta puut tienreunoilla alkoivat rusahtaa jo ennen Mäntsälää.

Ensimmäisen yön vietimme Viitasaarella omassa pienessä retkeilyautossa, taloudellisia kun ollaan. Ja taloudellisia kun ollaan, jäimme hienolle Viitasaaren ABC:lle. Soma paikka. On siinä varmaan kesäiltoina autoilijain viihtyisä viivähtää. Rakennukset ovat miltei Keiteleen päällä. Yöpyminen ei edes maksanut mitään. Pian huomattiin ettei niin viihtyisää ollutkaan kuin mitä odotettiin. Peijakkaan nelostiehän menee ihan vieritse eikä hiljene hetkeksikään. Koko yön raskasliikenne kulki muutaman metrin päästä. Entä se ruska? Pensaissa ja kukissa näkyi jo syksyn väritystä.

Ajelimme pitkään eikä maisema juuri muuttunut. Nelsotiellä Pyhäsalmella nelos ja kakseiskastien risteyksessä on paikka, jossa on aina pysähdyttävä. Se on Vaskikello. Perin erikoinen paikka Suomessa. Siellä on vähintäänkin satojatuhansia erilaisia kelloja. Kesällä pihan kukkasetkin ovat kellokasveja. Paikan opasteena on talon tarjottimessa olevan kertomuksen mukaan Suomen suurin kullattu esine. Se on suuri kullattu vaskikello. Kultaa siinä on kuitenkin vain 40 grammaa.

Alkoi olla myöhä kun Kemin Laurilassa käännyimme Rovaniemelle päin tarkoituksena majoittua oikealle campingalueelle, missä on muitakin reissaajia ja kausipaikkalaisia. Pimeys alkoi uhata joten katsoimme ettemme Mellajärvelle ehdikään. Mennäänpä sitten Wild Lappland-nimiseen elämyspaikkaan; vain 9 kilometriä päätiestä ja on sielläkin vaunupaikkoja ja muita ihmisiä.

Alle 10 kilometriä osoittautui sitten noin viideksitoista. Tulimme Kätkävaaran Wild Lappland-hotellille, vai mikä se oli. Kunnostetulta kansakoululta näytti. Minkä ihmeen takia täällä on ollut koulu keskellä ei mitään. Asiaan kuulumattomasti mieleeni juolahti että oliko se tämä syrjäinen vaara Tervolassa jossa Paasilinnain koti oli kuuluisien poikien lapsuusvuosina. Missään ei näkynyt ketään. Sen verran oli valaistusta että sen näki. Ovessa oli lappu, jossa englanniksi että soita numeroon jos apuva tarvitset. Soitimme ja isäntä antoi ohjeet miten pääsemme sähköjohdon päähän ja lupasi tulla pikimmiten. No hyvä. Ollaan sitten ainoat asiakkaan. Täällä ei nelostien jylinä haittaa.

Isännän tulo viivästyy. Kertoo sitten että oli joutunut hirvikolariin ja aikaa meni poliisia odotellessa. Kyydissään oli ollut saksalaisturisteja, jotka siis saivat rahalleen vastinetta kun elämysmatkalle olivat tulleet. Sinä yönä meni pakkasen puolelle monta astetta. Onneksi olimme päivälle käyneet Haapajärveltä huollattamassa Trumaticin. Pakkanen varmaan auttoi, aamu ja päivä kirkastuivat hieman värikkäämpinä. Toki alkoi lappilaisen värikkäästi muutenkin. Kun etsin aamulla rakennuksesta saunan ovea käydäkseni suihkusta, törmäsin perin humalaiseen mieheen. Mistähän se tuohon tupsahti, ei ollut isäntä. Talon takana asia selvisi. Valkoinen Toyota siellä seisoi ovet sepposen selällään. Eihän täällä tarvitse auton ovia sulkea varkaiden varalle, mutta minusta oli turha päästää lämpöä harakoille. No eihän sitä humpskukkelissa tule sellaista ajatelleeksi.

Jätimme Kätkävaaran manaillen lapinlisää etäisyydestä päätielle. Rovaniemen rajalle pysähdyimme valokuvaamaan jo hieman ruskaantunutta maisemaa. Punaiset värit puuttuivat täysin. Lähdimme sitten Kittilän suuntaan Ounasjoen itäpuolelta. Pari kertaa pysähdyimme porojen takia ja samoin valokuvauksen. Värit olivat kovin hentoja, hillittyjä - oikeastaan maavärit olivat hillityn kauniita. Tien penkat varsin herttaisia, koska ojat eivät olleet paljaita, vaan hennon hillityn kasvuston peittämiä. Kolarissa tankkasimme auton ja jääkaapin. Harmittaa että oikeata ohrarieskaa on vaikea löytää. Kaikenmaailman pottua ja vehnää pakkaavat nykyisin taikinaan vääntämään. Louella oli joku rieskapirtti tjms ja harmittaa ettei siellä pysähdytty tarkistamaan paikallista tarjontaa.

Jatkoimme matkaa Äkäslompolon ja Ylläksen kautta Kolariin. Ylläksellä otimme lähikuvia punaisista puokukan, juolukan ja mustikan varvuista ja marjoista. Siellä sai kuvan jossa oli kaikkia noita marjoja ruskan värjäämissä varsissa. Mustikat maistuivatkin vielä ihan hyviltä. Ylläs sulanmaan asussaan on muuten masentava näky.

Ajattelimme yöpyä jommassa kummassa paikkakunnan matkaparkissa, jotka Karavaanari-lehdestä löysimme. Puukkotehdas Kolarin keskustassa oli kuitenkin kiinni. Kävi siinä joku toinenkin matkaparkkia tarvitseva pyörimässä. Päätimme mennä katsomaan sitä toista paikkaa. Navigaattori ajatti jotain ihmereittiä, mutta tulimme lopulta jokivarteen Lappean kylään. Mitään merkkejä matkaparkista ei ollut. Menimmepä kysymään Karavaanarilehdessä olevan osoitteen kohdata asiasta. Olimme tulleet oikeaan paikkaan, jossa parikymppinen mies sanoo parkin suljetuksi. "Kyllä tet saatta olla tässä yötä mutta ko mie en tiiä näistä asioista ko vanhemmat ovat kaiken hoitanheet ja nyt ne ovat ulkomailla." Eipä muuta kuin ihmettelemään mielissämme että mikseivät olleet opettaneet aikuiselle pojalle muutamia asioita asiakaspalvelusta.

Lähdemme ajelemaan jokivartta ylöspäin sinne missä olimme nähneet maatilamajoituksen mainoksen. Suljetulta sielläkin näytti mutta isäntäväki otti iloisesti vastaan. Paikalta löytyi rakenteilla oleva leirintäalue, jossa yli yhdet vieraat meidän lisäksi. Siistiä ja edullista, saunat ja rantalaavu ja kaikkea. Muonionjoki niin kapeana kohdalla että kännykkä luuli olevansa Ruotsissa. Piti ihan pakottaa se kotimaiselle operaattorille. Olikohan se Järvi vai Joki, jompi kumpi se paikanpitäjien sukunimi. Lappean kylässä; siellä kannattaa yöpyö tai viipyä pitempääkin

Tankkasimme vielä Suomen puolella ennenkuin ajelimme Ruotsiin. Ysiysi tie on minusta kauniimpi kuin Suomenpuolen reitti alas. Pajalan ohitamme tällä kertaa sen kummemmitta kun ei muka ole aikaa pitempään viipymiseen. Joudumme uteliaisuuttamme Kengisin vanhalle ruukkialueelle. Olikin hyvä löytö. Kaunista koskea ja kaunista ruskaa sekä vähän muutakin nähtävyyttä matkan piristykseksi. Söimme mustikoita ruukin vanhalla kalmistoalueella.

Ajamme hiljoskellen alaspäin ja muistelemme ysiysitiellä kesällä näkemäämme. Kattilaskokella on pakko pysähtyä nytkin kuvaamaan. Jotenkin se paikka ei onnistu meillä tallentumaan muistikortille niin kauniina kuin silmälle ja muistokortille. Kattilakoskella kannattaa ehdottomasti pysähtyä oli vuodenaika mikä tahansa. Paikka näkyi olevan suosittu picnic-kohde paikallisille ja varmaan kauempaakin tulleille.

Övertorneossa ajamme Suomen puolelle. Ajamme Aavasaksalle maisemia ihailemaan ja valokuvailemaan. Oli hyvä valinta. Nousemme vaaran näkötorniin ja voi mitkä maisemat. Valitettavasti torni on lasitettu ja lasit nuhraantuneet, joten valokuvaaminen ei onnistunut parhaiten. Sitten huomaamme seinässä kiikariraon. Siitä sai juuri ja juuri järjestelmän osoittamaan ulos ja voi mikä maisema. Olivat tällänneet tirkistysaukon niin että Tornionjoen sillat näkyivät sekä Ruotsinpuolelle että pohjoiseen. Siltoja ei alhaalla paikanpäällä edes huomaa. Niitä ei näe yhdessä kuin sieltä näkötornista. Maittavia olivat mustikat muuten Aavasaksallakin. Mietimme seuraavaa yötä ja hetken ajattelimme vaaralla olevaanmajoitusliikettä autopaikkoineen. Päätämme kuitenkin ajaa katsomaan olisiko Ruotsin puolella camping auki. Ja olihan se tai oikeastaan seinässä lappu jossa puhelinnumero. Enpä ehdi soittamaan kun vanha mies ajaa pitkällä biilillään paikalle ja kysyy selvällä meänkielellä "tarvittako apua ja että onko tarkotus jäähä tähän kampinkkiin". Se oli Matti joka hälyytti sitten paikalle varsinaisen "paikanhoitajan". Eipä sujunut meänkieli eikä muukaan suomenmurre enää, mutta toimeen tultiin svengelskalla ja olihan Matti vielä lähellä. Tosi siisti paikka ympärivuotiseen campingmatkailuun tämä Övertorneå camping. Paikan erikoisuus oli se että siellä oli sähköpistoketolpassa myös tv-antenniliitin niin ja biomaauimala vieressä. Täytyy palata asiaan taas ensi kesänä.

Myöhään illalla kävin ilta-askareilla huoltorakennuksessa. Paikalla ei syystä tai kolamnnesta juurikaan ollut ulkovalaistusta. Niinpä en meinannut nähdä mitään mutten viitsinyt palata hakemaan taskulamppua autosta. Sieltäpä pusikosta kömpii komea mies ja ojentaa taskulampun. Sanoo: ota näkee. Hämmästyin ja otin lampun kiitollisuudella vastaan ja ajattelin että kyllä ruotsalaiset ovat sitten kohteliaita.

Aamun valjettua havaitsemme läheisen koivun kupeessa pienen teltan ja sen luona tukevan, iäkkään naisen kokoamassa varusteitaan. Polkupyörä nojaa puunrunkoon. Muistimme molemmat että näimme tuon naisen jossain Juoksengin korkeudella polkupyörineen. Selvisi että tämä komea nuorimies, jolta sain illalla lampun lainaan, olikin eestiläinen sairaseläkeläinen. Kertoi vuosi sitten pudonneensa rakennustakoissa ja halvaantuneensa. Kertomansa mukaan mukaan hän oli 80% invalidi lääkärien mielestä. Ryhtyi sitten omalla fysioterapeutin taidollaan itseään kuntouttamaan ja nyt hänellä oli näytön paikka itselleen. Oli tullut Suomen ruskaa ihailemaan. Oli ajanut juhalla Helsingistä Rovaniemelle. Sieltä oli ryhtynyt polkupyöräilemään ja tehnyt aikamoisen kierroksen Suomen ja Ruotsin lapissa pyöräillen ja telttaillen. Onneksi ei ollut kovia pakkasöitä eikä pikkupakkasiakaan monesti. Kerran sanoi joutuneensa yöhyppelylle, kahville ja konjakille keskellä yötä kylmän takia

Ylitorniolla molemmin puolin otamme paljon valokuvia. Ajamme ysiysiä ja pysähdymme Kukkolan koskella, Ruotsin puolella. Taas otetaan kuvia. Nyt alkavat etäisyydet olla kovin lyhyitä sukulaisiin, joten käymme heistä joitakin tervehtimässä. Serkulleni Nikkalaan meidän piti vielä kesäkuvista tehty kuvakirja käynnistämme heidän kalastussaarella Kajavassa. Vaan eivätpä ehtineet kirjat tulla. Kuvakirjoista sinänsä syntyisi oma tarinansa, mutta olkoon kun keljuttaa vieläkin. Ruotsinpuolen Kukkolassa on muuten myös hyvä leirintäalue ympärivuotiseen käyttöön. Ei siellä toki illalla mitään palvelua ollut, mutta kun soitin receptionin ovella annettuun numeroon, kerrottiin että senkun asetut taloksi kaikki tarpeellinen löytyy ja on auki; aamulla tullaan rahastamaan. Ja kaikki toimi oikein mukavasti; jopa kännykkä toimi suomalaisella operaattorilla.

Laitamme serkkuni luona Nikkalassa olleen asuntovaunuvanhuksemme katsastusreissun jälkeen talviteloille veljeni luo Näätsaareen ja lähdemme paluumatkalle. Lähtö menee aika myöhäseen kun odottelemme sieläkin vielä niitä kuvakirjoja, mutta eipä niistä vieläkään sen enempää, senverran keljuttaa.

Meidän piti ajaa seuraavaksi yöksi tuttavien luokse Kauhavalle. Vähän ennen Kaustista jokin muuttuu autossa; ääni muuttuu ja rupeaa klonksuttamaan. Ensin ajattelimme että asfaltin pinta oli jotenkin erilaista mutta kun sama jatkui ja paheni tulimme siihen tulokseen että jotain oli vialla. Mutta mitä. Oli pilkkopimeää, satoi ja asfaltti kiilsi jos siihen jostain valoa osui. Kiersimme autoa ja potkiskelimme oikeanpuolista takarengasta, mistäpäin pahin ääni tuntui kuuluvan. Soitamme tuttavillemme Kauhavalle että meidän on yövyttävä tässä. Koska vika ei tunnu olevan moottorissa, päätämme ajaa hiljoskellen Kaustisiin toivoen että siellä olisi palveleva huoltoasema. Sellainen tulikin ensimmäisenä vastaan. Saamme luvan majoittua pihaan ja tulla heti aamukahdeksalta huoltomiehen juttusille.

Yö meni ihan hyvin siinä huoltoaseman pihassa. Aamulla sitten huoltomies tuumaa oireet kuultuaan että etteihän teillä rengas irti ole. Ei ole, sanottiin. Auto nostetaan hallitunkilla korkeuksiin ja mitäs sieltä löytyykään. Vasemman puoleisen takarenkaan ruuvit ovat ihan löysällä. Opimme tästä ja onneksi halvallakin. Ajamme sitten runsaille aamukahveille ystävien luokse Kauhavalle. Emme malta jäädä sen pitemmäksi aikaa keskellä viikkoa. Koetamme keksiä matkan varrelta jotain käyntikohdetta. Keksimme Tuurin kyläkaupan. Jotakin piti sieltäkin ostaa. Ostettiin pieni telkkari autoon kun viitsityttää aina läppäriä kaivaa jotain salkkareita varten. Sittemmin on kyllä ruvennut vähän mietityttämään että liekö tullut helpotusta kovinkaan. Kanavat on siihenkin joka pysähdyksellä skannattava uudestaan.

Ennen viimeistä rutistusta kotiin, pysähdyimme Lempäälässä Ideaparkiin. No ku emme ole aikaisemmin käyneet. Eipä muuta kuin että olihan se soma tallata kartalla seuduilla jossa oli juuri käynyt

Katso kuvia albumeista os:

http://picasaweb.google.com/annaliisa.of

http://www.flickr.com/photos/huilailee